Erityisherkkä vanhempi

Erityisherkkyydestä on viime vuosina tullut jonkinlainen muoti-ilmiö, ja siitä kirjoitetaan joka paikassa.

Silti se tuntuu olevan monille ihan vieras ja uusi asia – kunnes käykin niin, että tajuat itse olevasi juuri se, josta muut hössöttävät.

Niin kävi minulle.

Ei suurperhettä herkille

Niin juu, ei tietenkään montaa lasta erityisherkälle… Tuonkin asian tajuaa vasta sitten, kun kaikki on liian myöhäistä ja kodissa kailottaa monta lapsiääntä yhtäaikaa.

Kaikki yrittävät pulputtaa toistensa suuhun, ja saadakseen tilanteeseen jotain muutosta, on pakko huutaa kaiken yli. Lisää meteliä. Korvia särkee.

Jatkuvasta melusta ja metelistä muuttuu ärtyisäksi. Ja on ärtyisää olla aina ärtynyt. Se lisää ärtymystä.

Lapset komennetaan omiin huoneisiinsa. Olohuoneeseen jää enää kailottamaan vauva 7kk: TÄT- TÄT- TÄT- TÄT- KAIKAIKAIKAIKOLIKOLIKOLIÄIJÄ!!

No se äijä painelee ulos rauhoittumaan.

Äidillä, eli minulla sydän hakkaa ja kulmat ovat ärtymyksestä kurtussa. Lapset haluavat mennä ulos. Joo menkää, ihanaa! Ajattelen itsekseni.

Laitan vauvalle tutin äänenvaimentajaksi ja nautin rauhasta.

Luin jostain kerran, että erityisherkän ei pitäisi hankkia suurta perhettä. Meidän perheessämme on aika ajoin seitsemän henkeä, koska olemme uusperhe.

Kyllä siinä vaaditaan kaikilta sietokykyä ja keinoja saada oma tila rauhoittua. Mielessäni odotan sitä aikaa, kun kaikki muut ovat lentäneet pesästä ja vauva 7kk on teini, joka linnoittautuu omaan huoneeseensa kuulokkeet korvilla.

Sitten me miehen kanssa istumme olohuoneessa, poltamme kynttilöitä ja ollaan vaan ihan rauhassa huopien alla – tai mieluiten saman huovan alla.

Ai niin, paitsi etten minä oikein siedä kynttilöitä, kun ne kuormittavat herkkää hajuaistiani.

Mies on usein kuulokkeet korvilla ja sulkeutuu meteliltä jonnekin omiin maailmoihinsa. Minä tein sitä myös ennen, mutta nyt olen lähes lopettanut vauvan takia.

Olen lähes kateellinen heille, jotka pyörittävät isoa perhettä tuosta noin vain nauttien joka hetkestä. Someen tupsahtelee jatkuvasti kivoja kuvia, mitä isona perheenä on tehty, synttäreitä juhlittu, leivottu sitä sun tätä.

On myyjäisiä, harkkoja, harrastuksia, harrastusten harrastuksia, sitä tuota ja tätä.

Kauhistuttaa. Ei minusta tuollaiseen ole. Ja äärimmäisen avartavaa on tunnustaa se itselleen!

Erityisherkkä ja introvertti

Kun tällainen äiti menee kauppaan, sitä ärtyneempi hänestä tulee mitä enemmän kaupassa on ihmisiä ja hälinää.

Koitat luovia kömpelöiden kärryjen kanssa hyllyjen välissä mahdollisimman tehokkaasti, mutta muut ihmiset pitävät torikokoustaan keskellä käytävää tukkien kulkuväylät.

Jos mukana on mies, hän huomaa oitis ärtymyksesi, ja ärtyy saman tien itsekin. Siinä sitten toinen toistamme kompaten yritetään hoitaa homma kunnialla.

Koronaviruksen ja äitiysloman vuoksi olen pystynyt hoitamaan kauppareissut aamuisin pelkkä vauva mukana. Jos mies on ollut kotona ja vapaalla, olen päässyt kauppaan yksin.

Mutta siitäkin huolimatta, että tykkään mennä itsekseni, kaipaan kauppaan aikuista seuraa. Vaikka se onkin hengähdystauko hermoilleni, ei se silti ole lepoa.

Vauvan vuoksi on mahdotonta vetäytyä omiin oloihinsa ja sulkeutua kaikelta. Isompien lasten kanssa se jo onnistuu, koska he tykkäävät puuhailla omiaan ja ovat ulkonakin paljon.

Siinä missä mies on sosiaalisempi ja ”jää suustaan kiinni” ulos naapureiden kanssa, minä painelen laput silmillä äkkiä kotiin piiloon muulta maailmalta.

Kyllähän minäkin ihmisistä tykkään ja seurasta – mutta pieninä annoksina. Eivät introvertit sentään erakkoja ole… kaikki.

Lapsivapaa – uusperheen lataustauko

Ennen kuin yhteinen tyttäremme syntyi, meillä oli viikonloppuja ilman lapsia. Silloin vietimme aikuisten omaa aikaa syöden epäsäännöllisesti ja huonosti, juoden aivan liikaa kahvia ja valvoen liian myöhään.

Teemme niin toisinaan vieläkin, paitsi että meillä on 7kk vanha vauva. Ja hän ei päästä meitä vähällä.

Nyt saatamme vetää hirveät karkkiöverit, katsoa telkkarit koko päivän ja olla tekemättä muuta kuin pakolliset vauvanhoitoon liittyvät asiat.

Toisen kainalossa löhöäminen on parasta akkujen latausta.

Se aika, kun olemme kolmistaan, on meille hermolepoa. Välillä jään miettimään, että jos saisin elää uudestaan elämääni, tulisiko sittenkään hankittua lapsia.

Tai ehkäpä vain tämä yksi. Kaikella rakkaudella kaikkia lapsia kohtaan, mutta ehkä alan olemaan vain liian vanha tähän.

Tai ehkä kuormitun vain liikaa ja liian helposti.

En kuitenkaan ehdi vielä ikävöimään lapsia viikonlopun aikana – siihen tottuu. Aluksi isäviikonloput olivat rankkoja. Ei tiennyt, pitikö tuntea jotain syyllisyyttä siitä, että nautti lapsettomasta ajasta.

Siinä se erityisherkän ristiriita onkin. Rakastaa lapsiaan yli kaiken, mutta silti sitä hukkuu taakan alle.

Erityisherkkä inhoaa riitoja mutta näkee ihmisten läpi

Me olemme molemmat aikuiset herkkiä, mutta hieman eri tavoin. Siinä missä miehellä tunteet seilaavat laidasta laitaan hyvin voimakkaina, minä olen taas sen suhteen tasaisempi.

Inhoan riitoja, ja haluan välttää konflikteja. Lastenkin kanssa takkuaminen on hyvin raskasta. Etenkin, jos samasta asiasta pitää sanoa monta kertaa ja siitä lapsi vetää raivarit.

Erityisherkät voivat olla itkuherkkiä ja liikuttua helposti. Sitä ei tarvitsisi lapsilta piilotella, heille on vain hyväksi nähdä erilaisia tunnetiloja.

Erityisherkät ovat usein intuitiivisia ihmisiä. He aistivat tunnetiloja herkästi, kiinnittävät huomiota ilmapiireihin ja asioihin, joihin muut välttämättä eivät kiinnittäisi.

Erityisherkät osaavat monesti katsoa toisen ihmisen maskin taakse, ja näkevät kuka on aito. Sanon niitä häiritseviksi viboiksi.

Kun ihminen esittää olevansa jotain, mutta hänestä ikään kuin huokuu jonkinlaista negatiivista energiaa, jonka vuoksi hmisessä on jotain outoa ja vinksallaan. Sellaisen kanssa ollaan aika varuillaan.

Erityisen ikävää on olla siinä tilanteessa, kun lasten lähipiiristä löytyy tallaisia henkilöitä. Suhde sellaiseen jää aika etäiseksi, vaikka hän lapsille olisikin tärkeä ihminen.

Eron myötä näihin ihmisiin ei ole tarvinnut olla yhteydessä. Lapset saavat pitää toisen vanhemman sukulaiset ihan ominaan, eikä erityisherkän tarvitse kuormittua tällaisista ihmisistä.

Parisuhteessa on hankala välttyä riidoilta, ja kyllä niitä tarvitaan ”tyhjäämään lataus”. Tärkeintä niissä on sopiminen, ja monesti riitojen pohjalta syntyy syvällisiä keskuteluja, juuri sellaisia, joita moni herkkä rakastaa.

Toinen lapsi ei mene siinä missä ensimmäinenkin

Ei erityisherkillä. Yksi lapsi vaatii vanhemmalta kovasti leikkikaveria. Sisaruksesta sellaisen saa, mutta vanhempi joutuu olemaan ristiriitojen ratkojana vähän väliä.

Lisäksi huomionhakijoita on kaksi. On harrastukset kahden edestä, vasukeskustelut ja arviointikeskustelut, vanhempainillat.

Kaikki kahteen kertaan. Ja sitten on vielä molempien kylään tulevat kaverit, joiden kanssa pitäisi jaksaa kommunikoida. Riittääkö pelkkä ”hei”?

Mitä keinoja siis erityisherkillä on selviytyä lapsiperhearjesta tulematta hulluksi?

Pienet hetket, kun voi sulkeutua omaan maailmaansa ovat niiiiiin tärkeitä. Toiset lähtevät lenkille, toiset salille, toiset johonkin muuhun harrastukseen.

Toiset laittavat kuulokkeet päähänsä ja kuuntelevat musiikkia tai pakenevat äänikirjojen maailmaan.

Toiset vetäytyvät lukemaan. Minä kirjoitan blogia/luen/menen suihkuun tai kauppaan yksin ja mikä kaikkein tärkeintä: Ajoissa nukkumaan!

On ihan okei sanoa lapsille, että tarvitsee nyt aikaa olla ihan itsekseen. Ei tarvitse aina olla saatavilla, itselleen voi suoda hetken nollata kuormitus. Sen jälkeen voi olla taas lasten kanssa.

Onhan se rauhoittumismahdollisuus suotava lapsillekin, kun he sitä tarvitsevat, eikö totta?

Mamma


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s